Ohjelmassa rockin ja punkin ohella muun muassa jazzia ja black metallia
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan ravintola Mustan Kynnyksen keikkakevät 2017 tarjoaa yksitoista tarkoin valikoitua konsertti-iltaa useasta eri genrestä. Vastikään Svart Recordsin kautta Hurmos-debyyttilevynsä julkaissut instrumentaalitrio Virta tuo tulevana perjantaina Mustan Kynnyksen lavalle ennen kokemattoman yhdistelmän suomalaista jazzperinnettä yhdistettynä post-rockiin ja avantgardeen. Kevään päätteeksi vappuaaton aattona niin levy- kuin livekriitikoidenkin ylistämä jyväskyläläinen Litku Klemetti & Tuntematon Numero johdattaa Mustan Kynnyksen perinteiselle kesän mittaiselle keikkatauolle. Näiden kahden kokoonpanoon väliin Mustan Kynnyksen kevään ohjelmistoon mahtuu muun muassa niin black metallia kuin punkkiakin.
Kerran kuussa sunnuntaisin tavallisesti hilpeämielisessä Mustassa Kynnyksessä soi normaalia raskaampi ja tummasävyisempi levymusiikki Kynnyksen synkempi sunnuntai -otsikolla. Perjantaina 10. helmikuuta saman teeman alla toteutetaan live-ilta, jossa esiintyvät black metal-yhtyeet IC Rex ja Deathkin. Viikkoa myöhemmin tunnelma on aivan toinen, kun viisihenkinen Viitasen Piia -yhtye saapuu levynjulkaisukiertueellaan Mustaan Kynnykseen. Tuore Laulumaa -albumi on otettu vastaan äärimmäisen hyvin: Helsingin Sanomat, Keskisuomalainen, Ilkka, Kaleva ja Pohjalainen palkitsivat levyn arvioissaan viidellä tähdellä ja MTV.fi valitsi levyn vuoden 2016 parhaaksi kotimaiseksi albumiksi.
Kevään kenties odotetuin ilta koetaan 25. helmikuuta kun muinoin On A Solid Rock -nimellä tunnettu jyväskyläläinen OASR tekee harvinaisen comeback-keikan. Punk -illassa nähdään lisäksi myös Lighthouse Project sekä jäähyväiskeikkansa soittava Upright. Edellisillan konsertti Helsingin Semifinalissa myytiin loppuun parissa päivässä ja niin olisi käynyt myös Jyväskylässä mikäli Mustaan Kynnykseen ennakkolippuja myytäisiin. Nyt puolet Mustan Kynnyksen keikan lipuista varattiin nopeasti ja loput säästetään ovimyyntiin.
FM2000:n keikka siirrettiin syksyltä keväälle levynjulkaisun viivästymisen johdosta, keikka toteutuu vihdoin 10. maaliskuuta. Saman kuun 17. päivä nähdään runsaasti julkisuutta saanut Kalevauva.fi ensimmäistä kertaa Jyväskylässä. Oman kuvauksensa mukaan ”Kalevauva.fi on nykypäivän trubaduuriyhtye, jonka ohjelmisto on kerätty suoraan kansan suusta: vauva.fi-foorumilta.”
Paikallisilla yhtyeillä on aina ollut paikkansa ja yleisönsä Mustassa Kynnyksessä. Pari vuotta sitten jyväskyläläiset stoner rockin taitajat Bomber Gap ja Warchief keräsivät ravintolaan ison yleisön ja 24.3.2017 on vuorossa uusinta kyseisestä illasta. Myös punkblues-duo Black Magic Six on esiintynyt Mustassa Kynnyksessä aiemmin siinä määrin onnistuneesti että he ovat erittäin tervetulleita takaisin aprillipäivänä. Huhtikuun seitsemäs päivä kuullaan Tryerin hardcore punkia ja kiirastorstaina lavalle nousee Lasten Hautausmaa, joka on parin viime vuoden yksi suosituimmista kotimaisista vaihtoehtorock-yhtyeistä.
Mustan Kynnyksen tulevat keikat:
Pe 3.2.2017 VIRTA – Hurmos album release tour
Pe 10.2.2017 IC REX, DEATHKIN – Synkempi sunnuntai -live
Pe 17.2.2017 VIITASEN PIIA
La 25.2.2017 OASR, LIGHTHOUSE PROJECT, UPRIGHT
Pe 10.3.2017 FM2000
Pe 17.3.2017 KALEVAUVA.FI
Pe 24.3.2017 BOMBER GAP, WARCHIEF
La 1.4.2017 BLACK MAGIC SIX
Pe 7.4.2017 TRYER
To 13.4.2017 LASTEN HAUTAUSMAA
La 29.4.2017 LITKU KLEMETTI & TUNTEMATON NUMERO
Liput keikoille ko. iltana ovelta klo 21 alkaen.